Ortodoksinen usko

Naismarttyyri Lucia, minunkin suojeluspyhäni

Jokainen ortodoksiseen kirkkoon liitettävä valitsee itselleen taivaallisen esirukoilijan. Kun minut liitettiin ortodoksiseen kirkkoon tuhlaajapojan sunnuntaina 7.2.2004, sain nimikkopyhäkseni naismarttyyri (nm.) Lucian. Valinta tuntui luonnolliselta. Toki usein Seija-nimisten pyhä on esim. pyhä Xenia, tai jokin pyhä, jonka juhlaa kirkko viettää kyseisen Seijan syntymäpäivän tienoilla.

Miksi juuri Syracusan Lucia?

Nm. Lucia tuntui minulle sopivalta valinnalta useastakin syystä. Hänet on kanonisoitu jakamattoman kirkon aikaan, ja niin ortodoksinen maailma kuin lännen katolinen kirkkokin kunnioittaa häntä pyhänä. Myös luterilaiset tuntevat hänet. Lucian-päivän juhlallisuudet erityisesti Suomen ruotsinkielisten keskuudessa ovat olleet minulle tuttuja pitkään, onhan kotikaupunkini länsirannikolla sijaitseva kaksikielinen Pietarsaari. Lisäksi ortodoksikummini Marie-Louise on ruotsinkielinen, ja hänen kauttaan osallistun myös Helsingin ortodoksisen seurakunnan ruotsinkielisen yhteisön toimintaan. Ja siinä yhteisössä Lucia-juhlat on merkkitapaus.

Usko, niin kuin muukaan elämä, ei ole tasaisen vakaa asia, ei ainakaan minulle. Siihen liittyy epävarmuus ja epäilyskin. Lähtökohtaisesti minua viehättää se, että pyhän Luciankin suhteen on monenlaisia arveluita. Hänestä on kirjoitettu hyvin paljon, mutta osa Lucia-kuvauksista koskee ilmeisesti jotakin samannimistä aikalaista. Lucia oli lähtöisin rikkaasta perheestä, tai sitten ei. Hänet oli luvattu puolisoksi jollekin arvokkaan perheen nuorukaiselle ja oli valmistautumassa häiden viettoon, tai hän oli jo hyvin nuoresta tehnyt selväksi suuntansa: neitsyyden ja Jumalalle omistautumisen tien. Hänen elämänsä ja kuolemansa yksityiskohdat voivat olla epävarmoja, mutta pyhyys ei siitä niukkene.

Pyhän Lucian vaiheet

Kansan suussa kulkeneet kertomukset pyhien, erityisesti marttyyrien, elämästä sisältävät usein paljon legenda-aineksia ja viitteitä yleisistä kansantarinoista. Katolisen kirkon palvelija Antonio Niero kuvailee italiankielisessä kirjasessaan nm. Lucian elämää seuraavasti:

Lucian arvellaan syntyneen kunnioitetun, Syracusassa asuvan perheen tyttäreksi 200-luvulla jKr. Lucia-tytön lapsuuden aikoihin kaupungissa oli jo varsin huomattava kristillinen yhteisö. Lucian oletetaan syntyneen kristittyyn perheeseen, koska Lucia-nimeä pidetään tyypillisesti kristillisenä. Nimihän viittaa valoon, ja valo kristinuskoon. Paavalikin sanoi kristityille: ”Te olette maailman valkeus…”.

Lucia-neito päätti pyhittää itsensä Kristukselle. Läheiseen Catanian kaupunkiin saapui vuosittain suuri joukko pyhiinvaeltajia kunnioittamaan neitsytmarttyyri Agathan maallisia jäännöksiä. Helmikuun viidentenä päivänä vuonna 301 pyhiinvaeltajien joukossa oli myös Lucia äitinsä kanssa. Äiti sairasti verenvuototautia, ja Lucian palavan rukouksen myötä hänen äitinsä parantui taudistaan. Ihmeteon jälkeen Lucia luopui maallisesta omaisuudestaan ja jakoi sen köyhille, niin kuin alkuseurakunnan aikana varsin usein tehtiin. Eräs nuori mies, joka oli luullut saavansa Lucian puolisokseen, pettyi ja suuttui tästä syystä niin, että ilmiantoi Lucian kristittynä viranomaisille.

Niihin aikoihin keisari Diokletianus toteutti suurta ohjelmaansa Rooman keisarikunnan vallan vahvistamiseksi. Yksi toimista oli keisarikultin lujittaminen, minkä vuoksi mm. kristittyjä oli alettu jälleen voimakkaasti vainota. Vaino oli alkanut helmikuussa 303.

Pascasio toimi Syracusan prefektinä Lucian vangitsemisen aikoihin ja kuulusteli Luciaa. Lucia oli uskossaan vahva. Hän kieltäytyi lujasti luopumasta siitä ja todisti rohkein sanoin Kristuksesta. Luciaa ei saatu siirretyksi miesvoimin paikaltaan, ja Pascasio julisti hänen olevan noita ja kuuluvan siksi roviolle. Liekit eivät kuitenkaan häntä voineet satuttaa. Vihoissaan eräs Pascasion ystävistä tarttui miekkaan tappaakseen Lucian. Lucia ymmärsi hetken koittaneen, jolloin hänen oli aika todistaa marttyyrikuolemallaan Kristuksesta. Hän kumarsi päänsä ja otti vastaan kuolettavan iskun.

Kultin syntyminen

Lucia haudattiin Syracusan katakombeihin, jotka nimettiin hänen mukaansa. Hänen haudastaan tuli pian kuuluisa, koska monet kokivat sen äärellä suuren armon. Katakombien hautakirjoituksissa Luciasta on useita mainintoja. Pyhän Lucian hautapaikalle pystytettiin basilika joidenkin tietojen mukaan jo vuonna 310, eli vain kuusi vuotta hänen marttyyrikuolemansa jälkeen. Tämä olisi hyvin poikkeuksellista - luultavampaa on, että basilika rakennettiin pikemminkin 300-luvun loppupuolella. Hänestä tuli varsin nopeasti merkittävä pyhä myös muualla Italiassa ja Euroopassa, 1500-luvulta eteenpäin myös Amerikan mantereella ja Afrikassa.

Kansan suussa hänen tarinaansa lisättiin monia yksityiskohtia. Joidenkin tarinoiden mukaan Lucia riisti silmänsä ja lähetti ne hopearasiassa innokkaalle kosijalle, joka ihaili hänen kauneuttaan. Toisen tarinan mukaan hän lähetti ne Pascasiolle, mutta pyhä Rafael laskeutui maan päälle ja antoi Lucialle uudet silmät. Tarinan on kirjannut ainakin humanisti Battista Mantovano. Mahdollisesti edellinen versio liittyy erääseen Lucian kaimaan, joka olisi toiminut kuvatulla tavalla. Joka tapauksessa nm. Luciaa kunnioitetaan paitsi verenvuotojen myös näön parantajana ja sokeiden suojelijana. Se saattaa liittyä myös hänen nimeensä (luce, valo, liitetään näköaistiin). Hän on lisäksi Venetsian lasinleikkaajien suojelija. – Mainittakoon, että runoilija Danten pojan Jacopon mukaan Dante kunnioitti suuresti p. Luciaa. Dante oli saanut rukousvastauksen p. Lucialta, kun hänen näkönsä oli ollut vakavasti vaarassa. Sanotaan, että tämän vuoksi Dante on sisällyttänyt Lucian "Helvetin" II lauluun: ”Lucia nimica di ciascun crudele”.

Pyhäinjäännöksen vaiheet

Pyhän Lucian arkku pysyi ensin vuosisatojen ajan Syracusassa. Basilikan viereen rakennettiin luostari jo 500-luvulla. Arabihyökkäysten alkaessa vuonna 878 arkku siirrettiin turvaan salaiseen paikkaan. Kun kreikkalainen kenraali Giorgio Maniace onnistui riistämään Syracusan arabien käsistä, hän vaati palkkiokseen pyhän Lucian maallisia jäänteitä. Hän lahjoitti ne keisarille etuuksien toivossa. Marttyyrin pyhä ruumis lepäsikin sitten Konstantinopolissa vuoteen 1204, jolloin venetsialaiset doge Enrico Dandolon johdolla valloittivat Konstantinopolin ja toivat Lucian arkun riemusaatossa Venetsiaan. Sitä säilytettiin vuosisatojen ajan monissa eri kirkoissa Venetsiassa ja sen ympäristössä. Nykyisen ja toivottavasti pysyvän sijansa pyhä Lucia sai 15.6.1939, kun hänen arkkunsa sijoitettiin Venetsiaan pyhien Jeremiaan ja Lucian kirkkoon (Tiemplo dei Ss. Geremia e Lucia). Siellä häntä käy kunnioittamassa pyhiinvaeltajien runsas joukko; erityisesti joulukuun 13. päivän palvelukset ovat äärimmäisen suosittuja.

Lucia-lauluista

Suomessa yleisesti laulettu Sancta Lucia -laulun (Soi iltakellot) teksti on etääntynyt jo varsin pitkälle alkuperäisestä marttyyrikertomuksesta. Siinähän lauletaan mm. pikku veneestä, joka kulkee tuulen mukana... Laulun ruotsinkielinen versio puolestaan kuvailee Lucia-neitoa tuomassa valoa pimeään. Laulussa yö on laskeutunut seudulle, jonka valo on hyljännyt varjojen valtaan. Mutta kynnyksellä seisoo äkkiä valkopukuinen pyhä Lucia kynttilät hiuksissaan. Hiljaisissa huoneissa kuuluu enkelinsiipien suhina. Kohta yö tulee pakenemaan, ja Lucia tuo ihmeellistä viestiä: päivä nousee ruusuiselta taivaalta.

Ortodoksikirkossa naismarttyyri Lucian ruotsinkielisessä ehtoopalveluksessa ja liturgiassa lauletaan seuraava neljännen sävelmän juhlatropari:

”Ditt offerlamm Lucia ropar högt till Dig o Jesus:
Dig, min brudgum, älskar jag
och lider medan jag söker Dig.
Tillsammans med Dig är jag korsfäst.
Döpt i Din död, begravd med Dig.
För din skull led jag, för att regera med Dig,
för din skull dör jag, för att leva med Dig.
Mottag mig såsom ett oskyldigt offer,
som med kärlek har offrat sig åt Dig.
För din Din martyrs förböners skull
Fräls, Du barmhärtige, våra själar.”

Troparin tekstin voi suomentaa seuraavasti:

"Sinun uhrilampaasi Lucia huutaa Sinulle, Jeesus:
Sinua, sulhaseni, minä rakastan ja kärsin, kun etsin sinua.
Sinun kanssasi minut on ristiinnaulittu, kastettu kuolemassasi, haudattu kanssasi.
Sinun vuoksesi minä kärsin hallitakseni sinun kanssasi.
Sinun vuoksesi kuolen elääkseni sinun kanssasi.
Ota minut vastaan viattomana uhrina, joka rakkaudella on uhrannut itsensä Sinulle.
Marttyyrisi esirukousten tähden pelasta, oi armollinen, meidän sielumme."

Lucian marttyyriutta kuvaa myös eräs lännen katolisen kirkon Lucia-rukous (Preghiere a Santa Lucia, osa Altre invocazioni). Olen säveltänyt osan tekstiä ikiomaksi Lucia-laulukseni; laulun sävelessä on viitteitä kansanlaulusta ja varhaisgregoriaanisesta melodiikasta. Teksti kuuluu näin:

”Vergine Lucia
hai preparato nel tuo cuore
una lieta dimora per il tuo Dio e Signore:
donaci di vivere sempre come il tempio dello Spirito Santo.
Vergine sapiente
hai dato il tuo cuore a Cristo,
ora vivi con Lui, splendente come il sole
nell’assemblea dei santi.

Hai preso la tua croce, o santa Lucia;
hai imitato Cristo, tuo sposo:
sei unita a Lui nella verginità e nel martirio.”

Laulun ydinsanoma on suomeksi:

Neitsyt Lucia, olet valmistanut sydämeesi ihanan asuinsijan Jumalallesi ja Herrallesi. Olet antanut sydämesi Kristukselle ja loistat kuin aurinko pyhien joukossa. Olet tarttunut ristiisi ja seurannut Kristusta, sulhastasi…

Pyhä Lucia, valontuoja

Nykyään Suomessa Lucia-juhlinta kulkueineen on jonkin verran kaupallistunut. Juhlintaa päiväkodeissa ja kouluissa himmentää monen pikkutytön murhe ja kateus: miksi minua ei valittu esittämään Luciaa, enkö ole tarpeeksi sievä tai kyllin vaalea… Kuitenkin kaikessa juhlinnassa on edelleen viitteitä alkuperäisestä sanomasta: kynttiläkruunu kuvaa marttyyrin roviota, valkea vaate Kristuksen morsiamen puhtautta, punainen vyö viatonta verta. Lucia-vieras tuo vuodesta vuoteen valoa ja iloa sairaaloihin ja vanhainkoteihin. Hän kuljettaa mukanaan myös toisista välittämisen ja rakkauden sanoman.

------------------------------------------------------

Lähteitä:
- Lehmuskoski, Tarja. Minun pyhäni: pyhä Dareia ja pyhä Lucia. Ortodoksiviesti 4: 2003
- Niero, Antonio. Santa Lucia Vergine e Martire. Venezia 1965 (Translated by Edwin Mitchell)
- Urban, Lina. La fiesta di Santa Lucia a Venezia. 1988
- Preghiere a Santa Lucia Vergine e Martire il cui corpo incorrotto si venera nel tempio dei Ss. Geremia e Lucia

Isä Markku Salminen liitti minut ortodoksisen kirkon jäseneksi tuhlaajapojan sunnuntain vigiliassa 7.2.2004. Leikkimielisesti olen kutsunut sitä juhlaa sittemmin tuhlaajatytön juhlaksi... Minut liitettiin jäsenyyteen Helsingin ortodoksisen seurakunnan pienessä Kotikirkossa Liisankadulla.

Liittämistä edelsi muutaman vuoden perehtymisaika eli katekumeeniaika. Katekumeeni tarkoitti alun perin kasteoppilasta, eli ihmistä, joka tutustui kristinuskoon voidakseen tulla liitetyksi seurakuntaan kasteen kautta. Minua ei liittämisen yhteydessä kuitenkaan kastettu, koska minut oli jo vauvana kasteen kautta liitetty kristilliseen (luterilaiseen) kirkkoon.

Perehtymisaikana tutustuin ortodoksisen uskon perusteisiin mm. käymällä seurakunnan Ortodoksia- kerhossa ja lukemalla joukon perusteoksia. Tärkeimmiksi olen kokenut mm. isä Kallistos Waren kirjan Ortodoksinen tie, äiti Maria Normanbylaisen teoksen Kätketty aarre ja isä Alexander Schmemannin kirjan Suuri ja pyhä paasto. Näitä ja muutamaa muuta perusopusta kertailen edelleen aika ajoin. Olen alkanut myös käydä läpi mainiota teosta The Orthodox Study Bible. Se sisältää Uuden testamentin tekstit selityksineen Septuaginta-käännöksen mukaisina.

Ehkä tärkein ortodoksiseen uskonoppiin tutustumismuoto oli osallistuminen palveluksiin. Se sai lisäpontta, kun liityin seurakunnan kirkkomusiikin opintojen kautta Uspenskin katedraalikuoroon. Osa kuorolaisista huolehtii kanttorin johdolla katedraalin palveluslaulusta, ja minäkin pääsin siihen joukkoon syksyllä 2002.

Ortodoksinen palveluslaulu on jatkuvaa rukousta. Sillä on keskeinen merkitys palveluksissa, ja kirkkokuorossa laulamisesta on tullut oleellinen osa omaa rukouselämääni. Moni ystävä on luullut, että halusin ortodoksisen kirkon jäseneksi juuri musiikin vuoksi. Kieltämättä tie Seijan uskonkeskiöön käy helpoimmin musiikin keinoin...

Tekee mieleni siteerata tässä erästä pyhän Basileios Suuren ajatusta. Hän on todennut osuvasti: ”Koska Pyhä Henki tiesi, että oli vaikeata johtaa ihmissuku hyveeseen, koska me taipuessamme nautintoon laiminlyömme oikean tien – mitä Hän teki? Hän sekoitti opetukseen sävelmän makeuden niin että me yhdessä kuulolle miellyttävän soinnin myötä huomaamatta ottaisimme vastaan sen, mikä sanassa on hyödyllistä.”

Perussyy uskontokunnan vaihtamiseen oli minulla kuitenkin se, että olin varsin pitkään kaivannut uskonnollista yhteisöä, joka tuntuisi olevan lähellä alkuseurakunnan kristillisyyttä. Ortodoksinen kirkko on mielestäni sitä. Siinä uskon harjoittaminen on minusta myös sopivan kokonaisvaltaista: kirkkovuoden huiput ja tasangot heijastuvat niin palveluksien muodossa ja kestossa kuin hiljaisten paastokausien ja riemukkaiden juhlakausien vaihtelussa. Myös neitsyt Maria Jumalansynnyttäjänä on saanut tässä kirkossa mielestäni arvoisensa sijan. Ortodoksiseen kirkkoon tutustuminen on ollut minulle alun pitäen rauhallista ja miellyttävää, koska ortodoksit eivät harjoita käännyttämistä. Uskon kysymyksistä väittely - ainakin toisiin kirkkoihin kuuluvien kanssa - tuntuu olevan ortodokseille harvinaista.

Rippi-isäni varoitti kerran minua ajatuksesta, että olisi olemassa erillinen "uskonelämä" "tavallisen elämän" ohessa ja ulkopuolella. Tosiaan - uskon pitäisi tulla eläväksi ja näkyväksi elämässä kaikkineen, läpäisyperiaatteella sen eri alueilla. Siinäpä haastetta kerrakseen...


Ortodoksista musiikkia

     Ken kielin voisi kuvaella
     Sieluni, sieluni (kontakki Andreas Kreetalaisen katumuskanonista)
     Sinulle oi Jumalansynnyttäjä (Uspenskin katedraalikuoro, joht. Jarmo Lehto, 17.3.2005)