|
Isä Markku Salminen liitti minut ortodoksisen kirkon jäseneksi tuhlaajapojan sunnuntain vigiliassa
7.2.2004. Leikkimielisesti olen kutsunut sitä juhlaa sittemmin tuhlaajatytön juhlaksi... Minut
liitettiin jäsenyyteen Helsingin ortodoksisen seurakunnan pienessä Kotikirkossa Liisankadulla.
Liittämistä edelsi muutaman vuoden perehtymisaika eli katekumeeniaika. Katekumeeni tarkoitti
alun perin kasteoppilasta, eli ihmistä, joka tutustui kristinuskoon voidakseen tulla liitetyksi
seurakuntaan kasteen kautta. Minua ei liittämisen yhteydessä kuitenkaan kastettu, koska minut oli jo
vauvana kasteen kautta liitetty kristilliseen (luterilaiseen) kirkkoon.
Perehtymisaikana tutustuin ortodoksisen uskon perusteisiin mm. käymällä seurakunnan Ortodoksia-
kerhossa ja lukemalla joukon perusteoksia. Tärkeimmiksi olen kokenut mm. isä Kallistos Waren
kirjan Ortodoksinen tie, äiti Maria Normanbylaisen teoksen Kätketty aarre ja isä Alexander
Schmemannin kirjan Suuri ja pyhä paasto. Näitä ja muutamaa muuta perusopusta kertailen edelleen
aika ajoin. Olen alkanut myös käydä läpi mainiota teosta The Orthodox Study Bible. Se sisältää
Uuden testamentin tekstit selityksineen Septuaginta-käännöksen mukaisina.
Ehkä tärkein ortodoksiseen uskonoppiin tutustumismuoto oli osallistuminen palveluksiin. Se sai
lisäpontta, kun liityin seurakunnan kirkkomusiikin opintojen kautta Uspenskin katedraalikuoroon.
Osa kuorolaisista huolehtii kanttorin johdolla katedraalin palveluslaulusta, ja minäkin pääsin siihen
joukkoon syksyllä 2002.
Ortodoksinen palveluslaulu on jatkuvaa rukousta. Sillä on keskeinen merkitys palveluksissa, ja
kirkkokuorossa laulamisesta on tullut oleellinen osa omaa rukouselämääni. Moni ystävä on luullut,
että halusin ortodoksisen kirkon jäseneksi juuri musiikin vuoksi. Kieltämättä tie Seijan
uskonkeskiöön käy helpoimmin musiikin keinoin...
Tekee mieleni siteerata tässä erästä pyhän Basileios Suuren ajatusta. Hän on todennut osuvasti:
”Koska Pyhä Henki tiesi, että oli vaikeata johtaa ihmissuku hyveeseen, koska me taipuessamme
nautintoon laiminlyömme oikean tien – mitä Hän teki? Hän sekoitti opetukseen sävelmän makeuden
niin että me yhdessä kuulolle miellyttävän soinnin myötä huomaamatta ottaisimme vastaan sen,
mikä sanassa on hyödyllistä.”
Perussyy uskontokunnan vaihtamiseen oli minulla kuitenkin se, että olin varsin pitkään kaivannut
uskonnollista yhteisöä, joka tuntuisi olevan lähellä alkuseurakunnan kristillisyyttä. Ortodoksinen
kirkko on mielestäni sitä. Siinä uskon harjoittaminen on minusta myös sopivan kokonaisvaltaista:
kirkkovuoden huiput ja tasangot heijastuvat niin palveluksien muodossa ja kestossa kuin hiljaisten
paastokausien ja riemukkaiden juhlakausien vaihtelussa. Myös neitsyt Maria Jumalansynnyttäjänä
on saanut tässä kirkossa mielestäni arvoisensa sijan. Ortodoksiseen kirkkoon tutustuminen on ollut
minulle alun pitäen rauhallista ja miellyttävää, koska ortodoksit eivät harjoita käännyttämistä.
Uskon kysymyksistä väittely - ainakin toisiin kirkkoihin kuuluvien kanssa - tuntuu olevan
ortodokseille harvinaista.
Rippi-isäni varoitti kerran minua ajatuksesta, että olisi olemassa erillinen "uskonelämä" "tavallisen
elämän" ohessa ja ulkopuolella. Tosiaan - uskon pitäisi tulla eläväksi ja näkyväksi elämässä
kaikkineen, läpäisyperiaatteella sen eri alueilla. Siinäpä haastetta kerrakseen...
| 
