|
Tutustuin harmoniseen lauluun alkutalvesta 1998, kun ystäväni Hannele houkutteli minut kerran viikossa pidettävälle laulukurssille Suutarilaan. Kurssilla laulettiin pienessä ryhmässä, yksiäänisesti, hiljaa ja mietiskellen. Lauloimme usein pelkkiä vokaaleita, myöhemmin mm. pieniä latinankielisiä melodioita, Alleluia-, Sanctus- ja Ave Maria -tekstejä. Laulussa pyrittiin kehoresonanssiin ja yläsävelsarjojen tuottamiseen.
Kurssin opettaja Hilkka-Liisa Vuori kertoili aina välillä jostakin Iegor Reznikoffista, pariisilaisesta professorista, joka on vuosikymmeniä tutkinut ja opettanut antiikin kristillistä laulua ja sitä lähellä olevia suuntauksia. Hili oli tehnyt gradunsakin tästä laulutavasta. Reznikoff kuulemma piti säännöllisesti kesäkursseja Suomessa.
Olen aina laulanut paljon. Olin kurssiin mennessä tottunut varsin ponnekkaaseen, itseäni selkeästi tiettäväksi tekevään laulutapaan. Minun oli aluksi hyvin vaikea laulaa tarpeeksi hiljaa ja uskoa, että harmonisia yläsävelsarjoja on helpompi saavuttaa, jos korkeissa ("taivaaseen päin" laulettavissa) intervalleissa kohottaa kämmenet ylöspäin ja matalissa ("sydämeen päin" laulettavissa) vie kämmenet sydäntään kohti. Taisin vastustaa ajasta ja suorastaan istua käsieni päällä laulutunneilla!
Vasta syystalvella päässäni ilmeisesti kuului suuri "naks" ja aloin osata tuottaa yläsävelsarjoja. Itse asiassa en tuottaa, vaan ikään kuin osasin luopua yrittämisestä ja vain päästää ne esille: virtaamaan kehooni sormenpäitä myöten ja toisaalta täyttämään koko huonetilaa! Riemun tunne oli suuri. Muistin, että kerran aiemmin olin kokenut saman resonanssitunteen. Se tapahtui joululomalla 1983 Saksassa ystävien luona, kun vaahtokylvyssä onnellisen rentoutuneena vähän lauleskelin - ja ääni kulki äkkiä pitkin sormenpäitä ja kaikui samalla kauniin kylpyhuoneen kattomosaiikeissa. Silloin vapaan, keveän laulamisen tunne kesti viikon päivät, kunnes flunssa ja angiina sen häivyttivät. Ja nyt siis 15 vuoden kuluttua pääsin viimeinkin kokemaan sen uudelleen.
Harmonisessa laulutavassa melodiat on sävelletty tiettyihin moodeihin (kuten D- ja F-moodi), jotka ovat tunnetilaltaan erilaisia. Eri moodeissa asteikon sävelet (ensimmäinen aste, toinen aste jne.) lauletaan moodista riippuen "taivaaseen päin" tai "sydämeen päin", ei koskaan "tasapaksusti". Se saa melodiat tavallaan puhkeamaan kukkaan (tai ainakin minusta tuntuu semmoiselta).
Opetusryhmässä usein joku laulaa perussäveltä ja muut sitten itse melodiaa. En oikein osaa sanoin kuvailla ilon tunnetta, joka syntyi, kun kerran lauloin perussävelen päälle hyvin korkean sekunti-intervallin. Se oli suuri aistielämys. Tavallaan uudenlainen sointukokemus. Tasavireiseen soittoon ja lauluun tottuneen länsimaalaisen ihmisen kokemuspiirissä se on jotakin tavatonta. Sitähän on opetettu, että kyseessä on riitasointu. Harmonisessa laulussa voisi paremminkin puhua "sopusoinnusta"... Varmaan samalta tuntuisi visuaalisesti harrastuneesta ihmisestä, jos hän näkisi ja kokisi ensi kertaa jonkin aivan uuden, kauniin värin. Siis kokonaan uuden, en tarkoita vain perusvärin muunnosta tai jotakin värisekoitusta.
Olen kokenut harmonisen laulun varsin tervehdyttäväksi. Minulla se mm. tasoittaa pyrähtelevää pulssia ja poistaa niin henkistä väsymystä kuin kehon jännitystilojakin. Harmonisen laulun vaikutuksista on tosiaan olemassa tutkimustuloksia. Esimerkiksi hoivatyössä ja kehitysvammaisten hoidossa harmonisen äänen tarkoituksellinen käyttö on saanut aikaan selvästi positiivisia tuloksia.
---
Lisätietoja aiheesta voit käydä katsomassa Linkit-sivun kohdasta Harmoninen laulu. Sillä pääset alan yhdistyksen sivustolle. - Hyvää matkaa harmonisen laulun uuteen maailmaan!
| 